sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Aaton aattona


Tässä uusin sisustushankintani (sillä rintamalla onkin ollut hiljaista), Zelected by House ruosteinen kruunusysteemi. Aivan ihana, tykkään kovasti, sai heti pelargonian sisäänsä. Ja nyt olen ymmärtänyt lannoittamisen tarpeellisuuden pelakuilleni, ne ovat suorastaan räjähtäneet kasvuun! Viime vuonna vain kituivat, kun en ymmärtänyt lannoittaa... Hyvä minä!


Tällä viikolla kaivelin runkoruusutkin kellarista. Tämä, joka kuvassa näkyy eka, on minun Äitini, siihen on jo ehtineet lehdetkin tulemaan. Pienempi omani näkyy takana (leikkasin sitä reilummin), siinä on vasta silmut.



Ihme ja kumma on tapahtunut, viikossa on sulanut melkein kaikki lumet pois!  Vielä on niin märkää, että rappaamaan ei joka puolelta pääse, mutta koiran kökköjä keräilin jo pois...
Minulla ja lapsilla on huomenna vapaapäivä, ihanaa! Huomenna on siis luvassa munkin paistoa ja välillä hörpätään itse tehtyä simaa. Jos sitä saisi vielä avattua grillikaudenkin tälle kevättä.




tiistai 24. huhtikuuta 2012

Jäiden lähtö


Jäät lähtivät tänä vuonna myöhään. Tilanne oli pari tuntia sitten tämä, yläjuoksulla oli vielä jäät mutta meidän kohdalla joki oli jo paljaana. Nyt joki on jo vapautunut jäistä.




Lumikin on sulanut vihdoin ja viimein vähän. Ylempi kuva on sunnuntailta ja alempi on otettu tänään. Eilein oli täällä jopa +13 astetta. Tämä postaus vain siksi, että olen ihan intona, kun vihdoin ja viimein näyttää meilläkin sille, että on kevät :)


sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Reissusta selvitty


Kukat hotellin ulkoa, keskellä jotain pajua ympätty paksumpaan varteen.

Helsingin reissusta on selvitty, reissu oli kiva paitsi lentäminen... Että minä jännitän sitä! Se kauhein tunne ei ole itse lentäminen vaan se, että sieltä koneesta ei pääse pois. Mutta joka tapauksessa hengissä selvittiin. Minulla kesti palaverit puoli neljään, joten ilta oli aika lyhyt mutta sitäkin mukavampi :) On se Helsinki jotenkin niin betoninen viidakko, olen tosi kiitollinen, että saan asua täällä niin väljästi. Siellä bussilla kesti 17 km matka 1 h 20 min ja täällä minulla on 29 km työmatka, jonka taitan 25 min... Huh huh. Onhan siellä toki paljon kaunista katseltavaakin.

Ainot ja Reinot tuliaisiksi tenaville.

Huomenna minulla alkaakin puoli vuotta kestävä koulutus, kuukaudessa on aina yksi lähipäivä koululla. Siinäpä sitä on taas hommia.

Mukavaa sununtaita ja alkavaa viikkoa!




sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Höpinöitä


Tässä vielä näkyy kunnolla tuo välihuoneen lattia. Vasemmalla puolella on tosi leveitä lankkuja, sitten ne muuttuvat mekein puolet kapeammiksi. Ja kaikki on numeroitu, eli lattia on siirretty joskus aikoinaan jostain. Samaisen huoneen hirret on myös numeroitu, eli nekin on siirtohirsiä. Voisi ajatella, että talo on tehty osissa.


Perjantaina lähdemme Miehen kanssa Helsinkiin. Minulla on palavereita koko päivä, mutta sitten iltapäivästä olen vapaa. Tapaamme minun kummitytön ja hänen poikakaverinsa ja käymme yhdessä syömässä. Mieheni viettää setäni vaimon kanssa päivän kaupungilla. Suositelkaas jotain kivoja putiikkeja keskustassa, joissa kannattaisi käydä :) Indiska on ainakin sellainen, missä haluan käydä, täällä ei lähistöllä niitä ole.


maanantai 9. huhtikuuta 2012

Muovimatoille kyytiä


Eilen sitten ruvettiin ottamaan välihuoneesta muovimatot pois. Ne lähtikin ihan kohtuu kivuttomasti.


Muovimaton alla oli ensin lastulevyt, sitten jotain tuollaista pahvimaista levyä ja lopuksi olisikohan tuo (tuo harmaa kuvassa) linoleumia? Se on ollut todennäköisesti pankin lattiana. Tässä talossa on ollut kylän ensimmäinen pankki. Mutta harmi vain, mitään rahakätköjä ei ole löytynyt :)


Tuossa kohdassa on ollut ennen sisäänkäynti ja siihen tukittu tietenkin villat. Pojat hajoittivat seinän siitä kohti, että villat saatiin pois.





Karsee haltex-kattokin sai kyytiä ja alta paljastui komea paneelikatto. Mitenhän tällainen katto onkin joskus peitetty?!


Nälkä tietenkin kasvoi syödessä, siirryttiin olkkariin. Siellä olikin hieman kovempi juttu poistaa muovimatot. Alle oli tehty runko lastulevyjä varten ja joka oli tämän talon tyyliin naulattu miljoonalla naulalla kiinni. Puhuimme Miehen kanssa, että tämän talon entisillä isännillä on ollut jokin naulafetissi :)


Tadaa, takkakin näyttää paremmalle, kun ei ole uponnut lattiaan!

Tänään onkin sitten siivousta luvassa...


sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Pääsiäiskokko








Eilen kyhäsimme pienen pääsiäiskokon pellolle. Oiva tapa polttaa roskia ja muuta törkyä :) Naapuritkin siihen tulivat ja meillä oli oikein mukava ilta. Tenavat ja koirat juoksentelivat pitkin kantohankia. Puhuimme, että muutaman viikon päästä on vappu ja näin paljon lunta vielä, keriääköhän nuo sulaa?!




lauantai 7. huhtikuuta 2012

Lankalauantaina


Tulppaanipelargonia aloittelee ihanaa kukintaansa. Nyt on pelargoniatkin ruvenneet oikein hyvään kasvuun, kun kerrankin muistin lannoittaa :)


Kertokaapa viisaammat, miksi minun suurimmalle osalle pienistä taimista käy näin? Ikäänkuin kuihtuvat tai jotain... Voikohan syynä olla paikka, nyt minulla on siis eteisessä taimia, saakohan ne vetoa, kun ovi avataan?


Ja pari pääsisäiskukkoakin kuvaan, minun ja veljeni vanhat ja kolhuiset kukkopillit.

Mukavaa pääsiäisen jatkoa kaikille!



sunnuntai 1. huhtikuuta 2012